|
Ulpu oli
luonteeltaan todellinen ”Kauhukumpu” .
Sillä oli sydän
täyttä kultaa ja aina hirmuinen vauhti päällä.
Ulpun aika tuli
täyteen aivan liian aikaisin,
vain muutama viikko
ennen kuin hän olisi täyttänyt 5 vuotta
Lepää Ulpu rauhassa,
uskomme että
kirmaatte vihreillä niityillä yhdessä
Nellyn, Iitun,
Pipsan ja Blankan kanssa.
Satumetsän
laidalla oli portti.
Se
oli pieni portti, pienin kaikista. Niin vihreä se portti oli ja täynnä
pieniä kirsikankukkia. Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
Ja
sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat, niin rauhallisena
mieleltään, kevyesti askeltaen. Portin takana oli ikuinen meri ja
suuremmat metsät. Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
Kerran
iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira. Ei vanha iältänsä, mutta
uupunut voimiltansa. Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
Pieni
koira istui, katsoi portista kauas. Näki valon ja ihastui siihen, niin
kauniilta valo näytti. Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi
portin toisella puolella. Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
Niin
kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira, se muuttui kevyeksi aivan,
niin onnelliseksi se itsensä tunsi. Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja
rohkeaksi. Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin
on koirani mennyt siitä portista… Kauniimmalla puolen ne vapaana
juoksentelevat. Miksi suren, miksi itken niin paljon? Koirani on rauhallinen
ja tyyni. Sen on hyvä olla."
|